Does It Look Like I'm Here? - Vinyl LP

{"translations":["2000-luvun lopulla laaja, nykyään genren määrittelevä musiikkikatalogi virtasi epätodennäköisestä paikasta. Clevelandilla, Ohiossa, on laaja maine monista asioista, mutta 2000-luvun alussa psyykettä laajentava Kosmische ei varsinaisesti ollut Clevelandin tavaramerkki... kunnes Emeralds tuli. John Elliottin, Steve Hauschildtin ja Mark McGuiren muodostama trio oli julkaissut runsaasti rajoitettuja kasetteja, CD-R-levyjä ja vinyylijulkaisuja, joita oli kierrätetty kellarikeikoilla ja jotka olivat sittemmin siirtyneet niche-musiikkiyhteisöihin verkossa, luoden ainutlaatuisen kohinan DIY-blogien kulta-aikana. Kolme nuorta ruostevyöhykkeeltä loivat omaleimaista ja todella kaukaista musiikkiaan omilla ehdoillaan Keskilännessä. He nostivat kansia puupaneelikellareissa ja kiertelivät undergroundissa korkealentoisilla äänillä, jotka olivat tyylillisesti velkaa syvälle saksalaiselle elektronisen musiikin pioneereille, ja julkaisivat ne renegade-keskilännen noise-friikkien eetoksella ja kieroutuneella kiihkolla. Kun useat julkaisut olivat keränneet vannoutuneen fanikunnan internet-/musiikkikulttuurin niche-piireissä ja herättäneet sitten edesmenneen Peter Rehbergin, arvostetun taiteilijan ja Editions Mego -levymerkin kuraattorin, huomion, syntyi odotus, että seuraava Emeralds-levy tulisi olemaan suuri. Ja vuonna 2010 se oli Does it Look Like I'm Here. Taiteellisesti albumi on lopullinen kannanotto; toisin sanoen se oli luotu asiantuntijoilta asiantuntijoille, aitoa tavaraa ja syvällisesti kuunneltava, mutta valtavirta sukelsi myös mukaan. Pitchfork tunnusti albumin harvinaislaatuisen sähköisyyden \"Best New Music\" -arvosanalla. Tämä crossover-menestys on seurausta kappaleiden tehokkuudesta sekä upeasti tuotetuista ja ytimekkäistä rakenteista. Se on hiottu kohdalleen. Luoden edelleen omaleimaista, avautuvaa kosmista ääntään Elliott ja Hauschildt kylvävät stereospektriä värisevillä arpeggioilla, pölyisillä, melodisesti dynaamisilla paisutuksilla, väreilevillä FM-tekstuureilla ja kanjoninlevyisillä aaltomuodoilla. McGuiren tunnusomainen kitaransoitto kaikuu emotionaalista new age -patosta ja vyöryviä astraalisia space rock -transsitiloja. Heidän aiemmilla albumeillaan monet kappaleet leijuivat yli kymmenen minuutin rajapyykin, mutta nämä uudet kappaleet olivat lyhyitä, tehokkaita. \"Candy Shoppe\" avaa albumin kiillotetulla eleganssilla; Emeraldsin sykkivä synteettinen ääni tehtynä pureskeltavan kokoiseksi, hehkuvaksi palaksi vahapaperiin käärittynä. Kappaleessa \"Goes By\" laiskat sähkökitaran näppäilyt ja huumaavat synth-padit irtoavat toisistaan kietoviksi levyiksi syntikan kurlausta ja korkealle kohoavia leadeja. Molemmat kappaleet ovat kokonaisia maailmoja, jotka pysyvät siististi alle viidessä minuutissa. Jos aiemmat albumit kuten Solar Bridge ja What Happened olivat lysergisiä levittäytymisiä, Does It Look Like I'm Here esittäytyy purkkina, joka sisältää sarjan psykonauttisia räjähdyksiä. Kaiken tämän sanottuna, albumi vastasi hypeä. Kahdentoista kappaleen tutkimusmatka pölyisen ja värisevän unenmaiseman halki, Does It Look Like I'm Here, ikonisella kannellaan, joka esittelee estetiikan, oli hehkuva kuvaputkitelevisio, joka jäi hurisemaan, keräten avaruuspölyä pimennetyssä huoneessa, isoäidin maljakko täynnä öljytahraamia polypropeenikukkia. Albumi tuntuu olevan tietoinen kulttuurisesta tulvasta/tyhjiöstä, jonka internet silloin oli ja jonka se vain loi lisää, ja silti tässä on kauneutta, menneisyyden omaksumista, sekä aidosti että eräänlaisen trippimäisen kitschin kautta, keinona löytää uusi ekstaattinen nykyhetki. Pyhitetyt pioneerit - kuten Tangerine Dream, Ash Ra Temple, Kraftwerk, Can - olivat tuntuneet legendaarisen saavuttamattomilta ajan ja kulttuurin yli; tähtien täplittämä asia kaukaisesta sumuisesta menneisyydestä. Emeralds otti tuon äänen ja teki siitä nykyaikaista, teki siitä punkia, teki siitä amerikkalais-outsideria. Näin koko amerikkalaisen DIY-ambient-musiikin aalto saatettiin keski- ellei valtavirran tietoisuuteen; Emeralds ja sen jalanjäljissä seuranneet teot uskalsivat haastaa kokeellisen ja noise-yhteisön omaksumaan enemmän melodiaa ja rakennetta, ja kutsuivat myös syvän ambientin kvasitieteellisen maailman tulemaan rämäpäiseksi ja kotikutoiseksi. DIY-keikkapaikat joutuivat yhtäkkiä tekemään tilaa rähjäisten indie-aktien tai rankaisevien no-input-mikserikatastrofien joukkojen väliin, jotta ambient-zonailijat saattoivat astraaliprojektoida, kun Emeralds tai Emeraldsin jalanjäljissä kulkeneet ryhmät loivat äänimaisemia synteille ja pedaaleille kasatuista kekoista. Sitä nyt kuunnellessa, 13 vuotta sen alkuperäisen Editions Mego -julkaisun jälkeen, albumi kuulostaa kuitenkin ajattomalta, edelleen välittömältä. Näihin säteileviin äänen laskoksiin on ommeltu laajapupillista ja puuvillasuista ihmettä; niille, jotka ovat uusia tämän tyyppisissä asioissa, antakaa tämän uudelleenjulkaisun toimia initiaationa, historian oppituntina ja sankarillisena annoksena. Niille, jotka ovat kasvaneet skenessä ja kuluttaneet loppuun tämän albumin mp3-tiedostonsa; he voivat vihdoin saada tuoreen kappaleen vinyylillä. Does It Look Like I'm Here -albumista tuli tunnusmerkki, joka raivaisi polun koko skenelle. Ghostly International on innoissaan voidessaan julkaista albumin uudelleen, Heba Kadryn uudelleenmasteroimana, sisältäen 7 bonuskappaletta, jotka ovat yksinoikeudella digitaalisella albumilla ja CD:llä. Rajoitettu 2xLP-painos sisältää laajat liner notes -tekstit Chris Madakilta (Bee Mask)."]}Tämä kertoo siitä, että se on luotu tekijöiden toimesta tekijöille, aito teos ja syvällisesti koskettava kuuntelukokemus, mutta valtavirta uppoutui siihen myös. Pitchfork tunnusti albumin sähköisyyden harvinaislaatuisuuden "Best New Music" -arvosanalla. Tämä crossover-menestys johtuu kappaleiden voimasta sekä upeasti tuotetuista ja tiiviistä rakenteista. Se on hiottu kohdalleen. Elliott ja Hauschildt luovat edelleen omaleimaista, avartuvaa kosmista ääntään täyttäen stereospektrin kimaltelevilla arpeggioilla, pölyisillä, melodisesti dynaamisilla paisutuksilla, aaltoilevilla FM-tekstuureilla ja kanjoninleveillä aaltomuodoilla. McGuiren tunnistettava kitaransoitto kaikuu emotionaalista new age -patosta ja vyöryviä astraalisia space rock -transsitiloja. Aiemmilla albumeilla monet kappaleet leijuivat yli kymmenen minuutin rajapyykin, mutta nämä uudet kappaleet olivat lyhyitä ja tehokkaita. "Candy Shoppe" avaa albumin viimeistellyllä eleganssilla;Emeraldsin sykkivä synteettinen soundi pieniksi paloiksi puristettuna, hehkuva herkkupala vahapaperiin käärittynä. Kappaleessa "Goes By" laiskat sähkökitaran strummaukset ja huumaavat synth-padit irtoavat toisistaan verhoaviksi kerroksiksi synteettistä kurlausta ja kohoavia leadeja. Molemmat kappaleet ovat kokonaisia maailmoja, jotka pysyvät siististi alle viidessä minuutissa. Jos aiemmat albumit kuten Solar Bridge ja What Happened olivat lysergisiä levittäytymiä, Does It Look Like I'm Here esittäytyy säilyketölkkinä, joka sisältää sarjan psykonauttisia räjähdyksiä. Kaiken tämän sanottuna albumi lunasti hypen. Kahdentoista kappaleen retki halki pölyisen ja kimaltelevan unimaailman, Does It Look Like I'm Here, jonka ikoninen kansi esittelee estetiikan, oli hehkuva kuvaputkitelevisio, joka jäi hyrisemään, keräten avaruuspölyä pimennettyyn huoneeseen, mummon maljakko, joka oli täytetty öljytahraisilla polypropeenikukilla. Albumi vaikuttaa olevan tietoinen siitä kulttuurisesta tulvasta/tyhjiöstä, jota internet silloin oli ja jota se vain loisii edelleen, ja silti tässä on kauneutta, menneisyyden syleilyä, sekä aidosti että eräänlaisen trippailun kautta, keinona löytää uusi ekstaattinen nykyhetki. Kunnioitetut pioneerit – ajattele Tangerine Dream, Ash Ra Temple, Kraftwerk, Can – olivat tuntuneet legendaarisesti saavuttamattomilta ajan ja kulttuurin yli;tähtien täplittämä asia kaukaisesta sumuisesta menneisyydestä. Emeralds otti tuon soundin ja teki siitä nykyaikaista, teki siitä punkia, teki siitä amerikkalais-outsideria. Näin kokonainen amerikkalaisen DIY-ambient-musiikin aalto nousi puoliksi ellei jopa valtavirran tietoisuuteen; Emeralds ja sen esimerkkiä seuranneet teot uskalsivat haastaa kokeellisen ja noise-yhteisön omaksumaan enemmän melodiaa ja rakennetta, ja kutsuivat myös syvän ambientin kvasitieteellisen maailman muuttumaan rähjäiseksi ja kotikutoiseksi. DIY-keikkapaikkojen oli yhtäkkiä tehtävä tilaa rähjäisten indie-aktien tai rankaisevien no-input-mikserisessioiden joukkojen väliin, jotta ambient-vaeltajat saattoivat astraalisesti projisoida Emeraldsin tai sen esimerkkiä seuranneiden ryhmien luodessa äänimaisemia synteista ja pedaaleista kasatuilla kasoilla. Nyt 13 vuotta sen alkuperäisen Editions Mego -julkaisun jälkeen albumi kuulostaa kuitenkin ajattomalta, edelleen välittömältä. Näihin hehkuviin äänen laskoksiin on ommeltu laajapupillista ja pumpulinsuista hämmästystä; niille, jotka ovat vasta tutustumassa tällaiseen, olkoon tämä uusintajulkaisu initiaatio, historian oppitunti ja sankarillinen annos. Niille, jotka ovat kasvaneet skenessä ja kuluttaneet loppuun tämän albumin mp3-versionsa;he voivat viimein saada tuoreen kopion vinyylinä. Does It Look Like I'm Here -albumista tuli tunnusmerkki, joka raivaisi polun kokonaiselle skenelle. Ghostly International on innoissaan saadessaan julkaista albumin uudelleen, Heba Kadryn remasteroimana, sisältäen 7 bonuskappaletta, jotka ovat yksinoikeudella digitaalisella albumilla ja CD:llä. Rajoitettu painos 2xLP sisältää laajat liner notes -tekstit Chris Madakilta (Bee Mask).